sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Starteista

Pitkään on ollu täälläkin hiljaista, kun töissä on ollut kiirusta ja siihen päälle reenaamiset ja muut niin eihän siinä sitten ole kerennyt blogia kirjoittamaan.

Konginkankaalla sijoitus oli 2. ravi ei kylläkään ollut mitään hyvää joka johtui takapäässä olevasta pienestä jumista.

Härmässä oltiin 29.5 ekaa kertaa 80m pakilta. Ajattelin aluksi että näinköhän sieltä tullaan, kun mukana  oli 16 ponia.  Kuitenkin Usko yllätti ja tuli hurjalla kirillä toiseksi ajalla 3.05,1. Poika yllätti oikein kunnolla! :)


Kuva härmästä

Seuraavaksi ilmoitin kesäkuun alussa Uskon kajaaniin mutta kuitenkin siitä startista jouduttiin jäämään pois sairastumisen vuoksi. Käytiin klinikalla sitten tähystyksessä ja samalla saatiin hampaat hoidettua. raspauksessa huomattiin, että Uskolla on vie paljon irtoavia hampaita jotka saatavat jossain kohtaa aiheuttaa ongelmaa.

Ollaan myäös aloitettu kesäkuussa uintitreeni taas :)




Nyt heinäkuussa sitten oltiin pitkästä aikaa startissa Kauhavalla poniraveissa. Usko oli hieno 15 ponin porukassa 7 uuden ennätyksen kera 3.01,8. Alussa usko jäi pussiin jonka takia ei päässyt heti etenemään. Lopussa kuitenkin se taas kiri hienoa kyytiä :)   Numerolla 7 olevat kuvat kauhavalta




torstai 19. toukokuuta 2016

Starttivehkeet ja Starttimatkan varustus

Nooniin nyt viimein teille postausta Uskon starttivehkeistä.

Startissa Uskolla on Hevarilta ostetut synteettiset silat joissa  yliremmit ovat sähkönsiniset. Myös rintaremmi on synteettinen sähkönsininen.


Meillä on siis tälläinen silapaketti, mutta se on väriltään sähkönsininen.

Päävehkeissä on kiinni Wahlsténin nahkaiset koko laput, sekä Hevarilta ostettu raymond. Muutoin päävehkeet ovat synteettiset. Kuolaimena on tällähetkellä nahkainen suorakuolain jossa sisällä vain naru jolloinka se on todella pehmeä kuolain. Välillä on ollut myös suora omenakuolain. Päässä on myös mustat korvahuput. Nekin taisi olla Wahlsténin.  Myös uutena varusteena tulee kurkkutuki. mahdollisesti jossain startissa kokeillaan mennä ilman sekkiä nyt, kun on kurkkutuki joka auttaa hapen saannissa. Uskolla on myös kielikiinni joka startissa.

    Tässä vähän kuvaa päävehkeistä. Tässä kuvassa on juuri tuo omenakuolain käytössä.

Etujaloissa Uskolla on siniset putsit. Ne on ostettu parikertaa käytettynä joten en tiedä mistä neon.

Tässä kuvassa näkyykin sopivasti nuo putsit. Eli kuvan mukaiset siniset putsit on eessä.

Taakse tulee ensi starttiin uutena kahdet putsit. Vaikka takana on jo painavampi kenkä, mutta yritetään vielä saada vähän lisää painoa, että takapää ravaisi täysin puhtaasti.

Kärryinä meillä on harmaa mustat Masterin potkupuomilliset kärryt jotka näkyvätkin jo ylemmässä kuvassa.




Kurkkutuki
Raymondsekki Poni

Raymond

Nyt sitten esitteöen vielä loppuun mitä Uskolla on, kun se matkustaa raveihin.

Uskolla on aina jaloissa kuljetussuojat. Suojat on ostettu Hevarilta ja ovat väriltään mustasiniset. Startti riimu ja ketjuriimunnaru ne myös molemmat Hevarilta ja väriltään musta siniset. Päällä on loimi vähän säästä riippuen. Mutta jos on loimi sillä on vaaleansinen polleloimi joka on Hööksiltä.
Ja tietenkin aina on letti ja korvat kiinni.


Tässä kuvassa näkyykin kaikki kuljetuksessa olevat tavarat sopivasti :)

tiistai 17. toukokuuta 2016

Starttiin valmistumista

Ajattelin , että kerron nyt täällä blogissa hieman kuinka valmistaudutaan starttiin.

Elikkäs huomenna (keskiviikkona) olisi luvassa vetoja 3-6 vetoa ihan riippuen siitä miten Usko menee.  Myös käydään hakemassa kengät, että Usko voidaan kengittää joko huomenna  taikka sitten torstaina. Luvassa on myös hierontaa, että saadaan varmasti kaikki paikat auki starttia varten. Mutoin torstaina on vapaa

Perjantaina on vapaa myös ,mutta saaatan käydä illalla pienellä kävelyllä Uskon kanssa ennen sisälle menoa.

Lauantaina onkin sitten viimeistely ja kaikkien startti tavaroiden pakkaaminen.Loimet pestään ( jos ovat likaisia) sekä suunnitellaan starttipäivälle aikataulut, koska lähdetään noutamaan Ronja ja Nipa kyytille jne


Tässä lyhyessä muodossa parin seuraavan päivän puuhia. Myös Uskon vapaa päivinä yritän saada kerrottua täällä Uskon startti varustuksesta. Sekä julkaistua videot täällä.


maanantai 16. toukokuuta 2016

Raveja luvassa!

Ilmoitin Uskon Konginkankaalle paikallisraveihin. Kauan sain jännittää, että näinköhän lähtö tulee kasaan mutta niin se vaan kuitenkin tuli. Mutta aina kivempi, kun tuli niin ei tule hirveitä rakoja starttejen välille.



Ensisijaisesti ootan et Usko tulee maaliin ilman, että se on hylätty. Mutta pärjääminen on aina plussaa ja tuntuu kivalle huomata, että ontehnyt jotain oikein :) Usko hierotaan taas ennen starttia ja tehdään kaikki mahollinen huolto, että se olisi hyvä :) Myös mahdollisesti lisätään putseilla vähän painoa taakse auttamaan takapäätä ravaamaan oikein.


Niinkuin varmasti huomaatte blogissa on uusi ulkoasu siitä suuri kiitos Seidille!

Käykäähän kurkkaamassa myös Seidin blogi! :http://lahtohyvaksytaan.blogspot.fi/
Kyseinen blogi kertoo yhdestä raviponista sekä Seidin kahdesta omasta lämminverisestä. Toinen Lämminverisistä on 7vuotias tamma Lady Devil joka on ravuri ja toinen lämpöinen on entinen ravuri Imp Brave 18v , se  viettää nykyisin rattoisia eläke päiviä. Mutta myös vanhus pääsee välillä pienille hömpöttely ratsastuslenkeille muiden mukana. Kaikki nyt vain rohkeasti seuraamaan tätä hauskan hauskaa porukkaa ja niiden touhua! :)

Seuraavassa postauksessa ajattelin esitellä hieman meidän starttivarustusta. Ja ideoita postauksille saa heittää vapaasti :)


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Somet

Ainiin en varmaan olekkaan aikasemmin muistanutmainita täällä blogissa, että Uskon löytää Facebookista nimellä: Memorable Esmond 
Sekä instagramista löytyy nimellä: Memorable_Esmond

Kaikki mukaan sinnekkin seuraaman elämää ja muuta touhuilua :) Facebookkia päivittää sekä minä eli Anette ja Uskon omistaja Heli ja Instagramia vain minä :)

Lähipäivinä tänne blogiin ilmestyy parivideota joista sitten on äänestys mikä on katsojien mielestä paras, kun itse en osaa päättää :D Olisi myös kiva saada kommenttia kirjoituksista jos täällä edes joku käy vielä lukemassa :D


tiistai 10. toukokuuta 2016

Startti ja Valmistujaiskuvia

Huhuh viimeviikko oli ja meni ! Viikko meni niin nopeaa etten edes tänne kerennyt kirjoittamaan kaikkien menojen keskellä.

1.5 Sunnuntaina oltiin ajeluttamassa tunti lapsia Saluunalla ja sen jälkeen perään suoritettiim viimeistelyt tiellä. Viimeistelyssä Usko oli koko ajan aivan korvat hörössä ja vain hölkki laiskasti. Lopulta naputtelin vähän piiskalla ni johan tuli kivannäköstä ravia pitkiänkin pätkiä. Illalla päästiin kotia niin pesin uskon ja laittelin sille paksusti loimet päälle ettei selkä saa vain kylmää. Usko nimittäin hierottiin viikonloppuna. Pesemisen jälkeen rupesinkin sitten pesemään starttikamoja ,vein loimet ja muut koneessa pestävätpyörimään ja purin valjaat osiksi sekä päävehkeet. Jätin silat osiksi kuivumaan yön ajaksi ja otin Uskon vielä käytävälle hoidettavaksi , vaihdoin yöksi sille päälle Back on Trackin selkä botin ja sen talliloimen. Sen jälkeen Usko sai iltaruuat ja itse suuntasin syömään ja nukkumaan.

2.5 Aamulla vein muut hevoset pihalle aamuruokien jälkeen mutta Usko jäi sisälle. Siivosin muitten karsinat ja sen jälkeen otin Uskon käytävälle ja siistin sen vuohiskarvat sekä ajelin korvakarvat. Seuraavaksi olikim vuorossa Uskon kanssa pieni kövely lenkki, koska se ei päässyt tarhaan muiden kanssa. Lenkin jälkeen siivoilin Uskon karsinan ja tein sille karsinaan elektrolyytti melassivettä sitten Usko saikin mennä vielä hetkeksi karsinaan , kun menin vaihtamaan omat vaatteeni. Kun olin vaihtanut vaatteet kannoin starttikamat autoon sekä siivosin kopin valmiiksi. 10.45 otin Uskon käytävälle ja rupesin harjaamaan sitä , laitoin letin sekä kavioihin kaviöljyä. Sen jälkeen loimet päälle ja kuljetus-suojat jalkaan. Lopulta oltiin tienpäällä 11.20 suunnattiin kohti Känsälää hakemaan Ronjaa ja Nipaa. 11.50 päästiin jatkamaan matkaa kohti Pulkkista , josta otettiin kyytiin Uskon kuski Sini. Lopulta oltiin matkalla kohti jyväskylää noin 12.14. Pysähdyttiin pikaisesti kyyjärvellä ostamaan kahvia ja muuta juomista, mutta sen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Lopulta perillä Killerillä oltiin 15.15. Oltiin sen verran ajoissa että lähdettiin itse käymään ensin kahvilla sen jälkeen käveltiin hakemaan numerot. Neljän jälkeen lähdin kävelyttämään Uskoa ja samalla kävin mittauttamassa sen Usko oli kasvanut huimat 1,5cm :D Ja nyt korkeutta oli 93,5cm. Viimevuonna oltiin 92cm :D



Mittauksen jälkeen ruvettiin pikkuhiljaa laittamaan valjaisiin ja vähän ennen lämmitystä lähettiin kävelyttämään. Laitettiin lämmitystä ennen sekkiä vähän kireämälle kokeeksi, mutta se kuitenkin löysättiin takas normaaliin lämmityksen jälkeen , koska kovassa ravissa takapää rupesi menemään huonoa ravia. Lämmitys muuten onnistui hyvin ja tuli hyviä pätkiä ravia. Lopulta 17.45 oli startin aika, matkaan päästiin ekalla yrittämällä ja heti voltista lähdettyä Usko otti pienen pompun laukalle mutta sen jälkeen lähti etenemään hyvin. Lopulta Usko oli toinen uudella ennätyksellä 3.04,7 !! Ennätys parani 6,8 sekunttia! Lähdön jälkeen Sini kävi vielä kävelyttää Uskoa ja sen jälkeen purettiin se ja käytiin pesulla. Pesemisen jälkeen heitin loimet päälle ja sitten melassivettä vielä ennen koppiin menoa.


Kotona oltiinki vasta 00.00 Jätin Uskon suoraan käytävälle laitoin sille botin ja talliloimen. Pliistrasin takapolvet sekä laitoin linimenttiä jalkoihin. Sitten käärin Uskon jalat ja sitten se pääsikin karsinaan lepäämään. Tein sille vielä karsinaan pienen ämpärin elektrolyytti melassivettä. Lopulta Usko sai ruuat ja lähdin sisälle nukkumaan.


Seuraavat pari päivää Usko saikin vaan lomailla tarhassa.

En kerennyt käydä viikolla vielä päivittämäss tätä blogia, koska oltiin yksi päivä klinikalla Uskon tarha kaverin kanssa, sitten olikin vielä näitä mainioita kelejä joten vietin aika paljon aikaa ulkona pesten varusteita.

7.5 Käytiinkin sitten viimein ottamassa mun valmistujaiskuvat heppojenkaa ! Olen siis valmistunut jo 23.3 Kaustiselta ravikoulussa , mutta aikasemmin kelit on ollu niin huonoja ettei paljoo kuvia oo voinu ottaa.







Tässä vaan osa kuvista mitä otettiin. Mikä on teidän lukijoiden lemppari kuva? :)
Olisiko teistä kiinnostavaa lukea postausta Uskon tavaroista , koska videoimaan en hetkeen pääse muuta ajattelin, että voisin kirjoittamalla tehdä jos teitä kiinnostaa? Lähiaikoina on tulossa myös videota tänne!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Viimeinkin starttaamaan! :)

Viimeviikonloppu meni tallivastaavana jolloinka kumpanakin päivänä ajoin uskon.

Usko tuntui kumpanakin päivänä tosi hyvälle, ravi kulki hyvin eikä ponissa ollut mitään pahaa sanottavaa, joten päätin ilmoittaa sen Killerille starttiin joka ois samalla Sinille ja Uskolle ensimmäinen yhteinen startti. Usko lähtee Killerillä 60m takamatkalta , se lähtee joko hyvin etenemään tai sitten se aluksi jää ja saa vasta myöhemmin juonenpäästä kiinni  mistä on taas kyse :D


Tällä viikolla Heli on hoitanut Uskolla ajamisen , kun itse olen kotona käymässä hoitamassa asioita mutta huomenna on taas suunta kohti Pohjanmaata sillä sunnuntaina ollaan Uskon kanssa ajeluttamassa lapsia Vappu tapahtumassa. Viikonlopun aikana pitäisi hierojankin käydä vähän hieromassa lihaksia ettei olisi mitään jumeja. Sitten illalla onkin viimeiset silaukset ennen maanantain starttia ja tavaroiden pakkaus ja peseminen.

Tässä tänne pientä pikaista päivitystä mitä on tapahtunut kuluneella viikolla. Itsellä ollut kovasti kiireitä jonka takia en ole kerennyt tänne kirjoittelemaan